Vapaus – Freedom

Tämä aihe vilahtelee laulun sanoissa ja taideteoksissa, sotien ja konfliktien väleissä. Voiko tavallinen duunari tuntea vapautta entä rikas pörssimeklari. Minkälaista vapautta ihmiset tavoittelevat? Miten ilo ja tavoitteet liittyvät vapauden saavuttamiseen? Mikä vapauden tunne on? Onko se yhteiskuntajärjestelmän mahdollistama itsensä toteuttamisen unelma.

”Olen hyvä tietyssä asiassa ja saan siitä mahdollisesti elantoni tai lisäansioita. Myös muut pitävät tekemääni asiaa arvokkaana tai tietyn vastineen arvoisena. Pidän asian tekemisestä ja opin joka päivä siitä lisää. Tulen paremmaksi asiassa mitä teen ja lopulta voin kutsua itseäni asiantuntijaksi tai alan osaajaksi. Kehittyminen hyväksi tai parhaaksi vaatii työtä ja varmasti onnistumisia ja epäonnistumisia matkan varrella. Joskus tai yleensä polku ei ole suora, vaan mutkia tulee tehtyä matkan varrella, mutta pääasia, että säännöllisin väliajoin muistelee minkä tekemisestä innostuu.”

Hyvä muistutus alaansa vasta etsiville onkin, että ihminen kehittyy huippuunsa pikkuhiljaa. Tärkeintä on löytää se oma juttu, missä koet vapauden tunnetta. Mikä saa sinut pysähtymään, hiljentymään, keskittymään, innostumaan, oppimaan ja kehittymään? Valmentajan tuella tämä asia selkiintyy. Se siemen mikä kytee sisälläsi, vaatii vain vastavuoroisuutta valmentajan, ihmisten ja maailman kanssa. Minä valmentajana innostun siitä, että näen ihmisten kipinän. Sen loputtoman motivaation lähteen mikä saa jatkamaan jonkin asian tekemistä. Oli se sitten rakentamista, piirtämistä, suunnittelua, maalaamista, korjaamista, laulamista, tanssimista, sanoittamista, siivoamista, ohjaamista, kirjoittamista tai mitä tahansa osaamista niin valmennuksessa moni asia tulee näkyväksi. Myös sinä ja osaamisesi tulevat näkyväksi. Olen aidosti iloinen osaamisestasi ja kehittymisestäsi.

Ehkä oletkin se pörssimeklari ja sinulle rahan käsittely tulee luonnostaan ja nautit tavoitteidesi saavuttamisesta taloudellisella saralla. olet yhtä lailla mahdollistamassa vapautta elämääsi kuin tavallinen duunari, joka saa nautinnon siitä, että hänellä on työ missä on hyvä ja perhe, jonka pystyy elättämään, tarjoamaan pieniä pakohetkiä arjen aherruksesta lomien muodossa. Meillä voi olla aivan eri tavoitteet ja lähtökohdat, mutta silti saamme iloa ja vapauden tunnetta siitä, että olemme oman elämämme kunkkuja ja kuningattaria. Kun kokonaispaketti pysyy kasassa, voimme vain nauttia niistä hetkistä, kun kaikki on kohdillaan ja harmoniassa. Voimme olla osa universumia ja tehdä hyvää niin muille kuin itsellemme. Omat tarpeemme täyttyvät ja olemme hyödyksi muille.

Vapauden tunnetta voi olla monenlaista kuten taloudellista tai psyykkistä. Mielenrauha voi olla myös tavoiteltava asia jos mielesi toimii liian vilkkaasti. Minä tein itselleni tavoitteen tuntea oloni vapaaksi ja aloitin kundaliinijoogan. Joogan avulla saavutin mielenrauhan ja käännyin itseni puoleen. Valmennukseni ja joogaliikkeiden avulla voit saavuttaa saman ja löytää vapauden hetkiä elämästäsi.