Trauma vai jotain muuta

SISÄLLYSLUETTELO

1 JOHDANTO
2 LAPSEN JA NUOREN AGGRESSIIVISUUDEN TAUSTALLA TRAUMA VAI JOTAIN MUUTA
3 MITEN EHKÄISTÄ LASTEN JA NUORTEN KÄYTÖSHÄIRIÖITÄ JA AGGRESSIIVISUUTTA
4 YHTEENVETO JA POHDINTAA
5 LÄHTEET

1 JOHDANTO

Valitsin aiheeksi lasten ja nuorten aggressiivisuuden ja mahdollisen trauman vaikutuksen oireen ilmenemiseen. Lasten ja nuorten sopeutumishäiriöihin tutustuminen lastenpsykiatrian erikoislääkärin Maria Darthin verkkoluennossa antoi perspektiiviä oireista, joiden taustatekijäksi voi tunnistaa trauman. Kiinnitin erityisesti huomiota vihantunteeseen, joka saattaa ilmetä traumatisoituneilla lapsilla tai nuorilla. Valitsin aggressiivisuuden lähestymiskulmaksi, koska viime aikoina lasten ja nuorten vihamielisyydestä on ollut paljon keskustelua.

Käsittelen aggressiivisuuden taustatekijöitä useasta eri näkökulmasta ja peilaan pohdintojani lähdemateriaaleissa esille nostamiini ajatuksiin. Pyrin arvioimaan ja pohtimaan aggression ja trauman yhteyttä monipuolisesti. Kokoan ajatuksia yhteen ja pohdin näytämmekö näin aikuisina esimerkkiä rakentavasta tavasta kanavoida turhautumista ja aggressiota vai pitäisikö turhautuminen pyrkiä kohtaamaan suoremmin. Mitä tukahdutettua raivoa nuoret haluavat purkaa, johon heillä harvoin näyttäisi olevan tilaisuus. Mielestäni lapsille ja nuorille tulisi tarjota parempia vaihtoehtoja turhautumisten purkuun kuin mitä nykyään on saatavilla.

2 LAPSEN JA NUOREN AGGRESSIIVISUUDEN TAUSTALLA TRAUMA VAI JOTAIN MUUTA

Mitä on lasten ja nuorten raivon taustalla. Onko kyse tunnistamattomasta koulukiusaamisesta, huonoista perheolosuhteista vai nuorten yhteisöjen selvittämättömistä ristiriidoista. Voidaanko lasten ja nuorten aggressiivisuuteen löytää yleistettäviä syitä. Vallitseeko yhteiskunnassamme epäedullinen asetelma haavoittuneessa asemassa olevia lapsia ja nuoria kohtaan, koska heidän aggressiivisuuden tunteita on vaikea kohdata. Tulevatko he nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi aikuisten taholta vai vähätelläänkö, diagnosoidaanko sekä lääkitäänkö lapsia ja nuoria liikaa, mikä vain lisää heidän aggressiivisuuttaan.

Mitä jos kivun taustalla onkin syy, josta nuoret eivät vain uskalla puhua tai jota he eivät itse tiedosta. Mitä jos aggressiivisuudessa onkin kyse nuorten oikeuksien polkemisesta ja puhumattomuuden kulttuurista, jossa rikotaan rajoja valtasuhteiden varjolla. Esimerkiksi palvelujärjestelmän piirissä olevat nuoret saattavat vielä tänäkin päivänä kohdata aikuisia, jotka kuvittelevat tietävänsä paremmin ja enemmän nuoren asioista kuin nuori itse.

Kiinnitin huomiota psykologi Noora-Maria Alhin diaesityksessä aikuisten rooliin lapsen tai nuoren stressin lieventäjänä. Aikuisten sensitiivisyys lapsen tai nuoren näkökulmalle on todella tärkeä asia, joka monesti saattaa jäädä vanhempien ja auttajien kohdalla huomioimatta. Olen samaa mieltä Ahlin kanssa siitä, että myös vanhemman oma tilanne tulisi huomioida, sillä se voi vahvasti vaikuttaa myös nuoren olotilaan. (Ahl, verkkoluento) Näen myös haasteeksi sen, että psykiatrian poliklinikalla ei tehdä kotikäyntejä perheisiin. Mielestäni jokaisen nuoren mielenterveysasiakkaan kohdalla tulisi tehdä moniammatillista yhteistyötä perheen kokonaistilannetta ajatellen.

Unohtavatko aikuiset, että nuoret, heidän käytöksestään riippumatta elävät jo aivan toisenlaisessa maailmassa ja tietoisuudessa. Väitän, että nuoret ovat huomattavasti herkempiä, nopeampia toiminnassaan eivätkä vanhanaikaiset tavat miellytä heitä. Heitä ei voi kontrolloida tai ohjata, koska nämä nuoret arvostavat itseään ja elämäänsä. Väitän, että nämä vihaiset nuoret ovat niitä, jotka puolustavat omaa oikeuttaan päättää elämästään, varsinkin jos vanhemmilla ei ole aikaa heitä kohdata.

Joutuvatko nuoret kohtaamaan lukuisia erilaisia selvittämättömiä traumoja, koska heidän vanhempansa eivät ole kyenneet tai ehtineet sitä tekemään. Joutuvatko nuoret kohtaamaan liikaa yksinäisyyttä, välinpitämättömyyttä, epätervettä valtakulttuuria vallitsevan pandemiatilanteen vuoksi. Kuinka monia lukuisia kertoja nuorten ääntä on pyritty vaientamaan esimerkiksi trauman kohtaamiseen liittyvän häpeän tai muiden vaikeiden tunteiden vuoksi. Ovatko vanhemmat nykyään niin kiireisiä ja kuormittuneita, että he eivät yksinkertaisesti pysty kohtaamaan trauman seurauksia. Onko niin, että mitä enemmän lapsia ja nuoria yritetään vaientaa, sitä vihaisempia heistä tulee?

Pahoinvointi ja voimavarojen riittämättömyys korjata asioita on kuin pandemia, johon ei meinaa löytyä parannuskeinoa. Paljon puhutaan siitä, että pahoinvointiin pitäisi löytää syyt ja hoitaa niitä, eikä pelkästään oireita tai kauhistella kärjistyneitä tilanteita, jotka johtavat pahimmillaan kuolemaan, josta Koskelan nuoren surma on järkyttävä esimerkki. Filosofian tohtori Peter A. Levine vertailee kirjassaan Kun Tiikeri herää ihmisen aggressiota biologisiin tekijöihin ja pohtii luonnossa elävien villieläinten kehitysopillisia käyttäytymistapoja, jossa eläimet tappavat ja syövät toisiin lajeihin kuuluvia eläimiä päivittäin, mutta silti luonto on asettanut samaan lajiin kuuluvien tappamisen tabuksi poikkeuksia lukuun ottamatta. Levine mainitsee, että ”Ilmeisesti tämä ei päde nykyaikaiseen, ”sivistyneeseen” ihmiseen”, jotka sotivat tai kykenevät vahingoittamaan myös lajitovereitaan. Levine väittää, että luonnossa elävien eläinten aggressiivisuus on selviytymistä, kilpailua elinympäristöstä ja sen puolustamisesta, jota keräilijä-metsästäjä vaiheen aikana myös ihminen toteutti. (A. Levine 2008, 235-237). Koskelan nuoren murhassa on todennäköisesti ollut samanlaisia elementtejä, mistä Levine mainitsee sekä taistele, pakene ja jähmety reaktioita vaaran uhatessa, joita Ahl luennossaan tuo esille. (Ahl, verkkoluento) Kilpaileeko tai taisteleeko nykyihminen siksi, että haluaisi täyttää sosiaaliset odotukset? Odotukset, jotka asettavat paineita ja stressiä varsinkin lasten ja nuorten yhteisöissä saaden aikaan järkyttäviä tragedioita ja valtasuhteita.

3 MITEN EHKÄISTÄ LASTEN JA NUORTEN KÄYTÖSHÄIRIÖITÄ JA AGGRESSIIVISUUTTA

Vihantunteen ilmenemisestä on käypähoito suosituksessa mainittu erityisesti käytöshäiriöt, jolloin lapsilla tai nuorilla ilmenee pitkäkestoista uhmakkuutta, vihamielisyyttä ja epäsosiaalista käytöstä. Suosituksessa on mainittu, että 5 %:lla lapsista ja nuorista esiintyy käytöshäiriöitä. Yksittäisten oireiden kuten aggressiopurkausten taustalla saattaa olla esimerkiksi traumaperäinen stressihäiriö. (Käypähoito) Traumaperäinen stressihäiriö voi ilmetä osalla trauman kohdanneista lapsista ja nuorista, jolloin oireilu on pidempiaikaista ja saattaa vaatia joko pidempikestoista traumapsykoterapiaa riippuen siitä, onko kyseessä yksittäinen vai kompleksinen trauma. Traumatisoitumiseen liittyy merkittävässä määrin kokemus oman elämän kontrollin menettämisestä ja perusturvallisuuden tunteen järkkymisestä. Lasten ja nuorten kohdalla pyritään vahvistamaan prosessinomaisesti heidän kehotuntemusta, mielenhallintaa ja positiivista käytöstä. (Kumpulainen, Aronen, Ebeling, Laukkanen, Marttunen, Puura & Sourander (toim.) 2016, 544-547)

Nuorillekin olisi mielestäni tärkeä informoida tarkemmin traumaperäisen stressihäiriön oireyhtymästä ja aggressiivisuudesta. Ehkä asiasta keskusteleminen auttaisi nuoria itse ymmärtämään tilanteet syvällisemmin ja puhumaan avoimesti tilanteista ennen niiden kärjistymistä. Myös sosiaalisten taitojen harjoitteleminen ja tunnetaidot voivat edesauttaa voimistuneissa tunnepurkauksissa. Tärkeää kuitenkin on tunnistaa, milloin on kyse häiriöstä, ja milloin ohimenevästä kasvuvaiheesta. Oireilujen kesto ja vakavuus voivat antaa osviittaa tilanteesta. Pienten lasten kohdalla on käytetty Zero to three- diagnostista luokittelujärjestelmää, jonka avulla pyritään tunnistamaan esimerkiksi traumaperäisiä stressihäiriöitä ja niiden moninaisia oireita kuten aggressiivisuutta aikuisia, ikätovereita tai eläimiä kohtaan. (Kumpulainen ym. 2016, 194-202) Nostin aggressiivisuuden oireista päällimmäiseksi, koska varsinkin pienten lasten kohdalla mitä varhaisemmassa vaiheessa tunnistaminen onnistuu, sitä paremmat edellytykset on saavuttaa tasapainoinen elämä.  

4 YHTEENVETO JA POHDINTAA

Tulevaisuudessa toivoisin, että panostettaisiin enemmän varhaiseen tukeen ja nimenomaan aggressiivisuuden purkuun sanoittamisen ja rajoittamisen keinoin. Esimerkiksi tilan salliminen tunteille, liikunta ja oman voiman hallinta voivat edesauttaa tilanteen purkamisessa. Jos esimerkiksi alle 14-vuotias lapsi joutuu näkemään kaltoinkohtelua tai jos lapsen omassa perheessä olleet haasteet tai ylisukupolviset traumat toistuvat, näen tärkeäksi katkaista kyseisen kierteen niin varhaisessa vaiheessa kuin mahdollista. Tunnistamalla lapsen tai nuoren haasteen voi päästä jo pitkälle, mutta kulttuurillisiin ja yhteisöllisiin haasteisiin voi olla haastava puuttua ilman monialaista yhteistyötä. Lasten ja nuorten ylilääkitseminen on huolestuttavaa ja olen sitä mieltä, että lääkkeellisen hoidon sijaan tulisi tukea enemmän omaa toimijuutta ja koherenssia eli tunnetta oman elämän hallinnasta, jonka esimerkiksi traumatisoitunut voi hetkellisesti menettää.

Lasten ja nuorten tulisi saada näyttää vihantunteita, joita väistämättä kertyy, jos lapsi joutuu esimerkiksi liian suuren taakankantajaksi tai jos alle 18-vuotias ei tule kuulluksi tai nähdyksi omassa elämässään. Näen, että aikuisten vastuulla on tehdä yhteistyötä lasten ja nuorten kanssa sekä muistuttaa heitä heidän oikeuksista ja velvollisuuksista omissa perheissään tai muissa perhetyötä tukevissa tahoissa, kuten lastensuojelussa.

Olen sitä mieltä, että oireilun taustalla ei aina välttämättä ole mitään vakavaa traumaa, vaan monesti epäoikeudenmukaisuutta muuttuneessa kasvatusympäristössä, yhteisöjen raadollisuutta ja keinottomuutta puhua asioista niiden kohtaamisen sijaan. Sen vuoksi olisi tärkeä luoda ryhmiä, joissa vallitsee riittävän turvallinen ilmapiiri, avoimuus sekä ymmärrys elämän muutostilanteita ja erilaisuutta kohtaan.

5 LÄHTEET

Ahl N-M. (2020). Stressi ja kriisitilanteet lapsuudessa ja nuoruudessa. Verkkoluento. Itä-Suomen yliopisto. Kuunneltu 28.02.2021

Kumpulainen, K., Aronen, E., Ebeling, H., Laukkanen, E., Marttunen, M., Puura K. & Sourander, A. (toim.) 2016. Lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim

Käypähoito. Käytöshäiriöt (lapset ja nuoret). Saatavilla 28.2.2021 https://www.kaypahoito.fi/hoi50118

Levine, A., P. (2008). Kun Tiikeri Herää. Traumaterapiakeskus: Ouluprint