”Toisten harteilla on sellainen määrä kannettavaa, että ihmettelen miten he jaksavat tai pystyvät siihen.”

Toisten hartioilla on sellainen määrä kannettavaa, että ihmettelen miten he jaksavat tai pystyvät siihen. Niillä ihmisillä on pakko olla hyvä sydän tai korkeampi epäitsekäs tarkoitus, missä on valmis kantamaan jopa muiden kuormia oman taakan lisäksi. Kun on kyse vaikkapa lapsista, moraalikasvatuksesta tai maapallon tulevaisuudesta, on jaksettava. Tai jos on kyse ravintorikkaan maaperän säilymisestä, tai luonnon suojelemisesta on jaksettava, koska ne asiat koskee meitä kaikkia. Ihminen on mielestäni oikealla asialla ja ansaitsisi kaiken tuen, kun halutaan edistää yhteistä hyvää. Jos kaikki ihmiset toteuttaisi omaa tarkoitustaan jonkun asian hyväksi, niin maailma olisi hetkessä parempi paikka. 

Ihminen, joka ulkoistaa ongelmansa muille ei joko saa apua haasteisiinsa riittävän ajoissa tai on vastuuton, koska ei tee itse asioille mitään. Yhteiskunnalle ja luonnolle on haitallista, jos omien ongelmien ja haasteiden ulkoistaminen muuttuu toisten ihmisten tai ”eläinten” hyväksikäytöksi oman edun tavoitteluksi ilman suurempaa tarkoitusta. Onkin syytä kysyä, kenelle kuormat kasaantuvat? Väittäisin että niille, joiden hartiat kestää kantaa nämä taakat, mutta mitä jos taakasta kasvaa liian raskas? Taakat eivät kuulu ainakaan lasten (alle 18-v.) harteille, vaikka niin siinä on näyttävät jossain määrin käyvän. Heillä ei ole rahaa käytettävänä ostaakseen itsensä vapaiksi tai osaksi yhteiskuntaa. Lasten oireilu on alkanut näkyä esimerkiksi väkivaltaisuutena päiväkodeissa ja kouluissa ts. inhimillinen sietokyky on ylitetty. Mielestäni on juostu liian kovaa pakoon haasteita ja ongelmia, eikä kohdattu niitä, mutta onko haasteiden kohtaamiseen annettu mahdollisuutta tai järjestetty aikaa? Järjestelmäkritiikkiä ajatellen hoitajilta tai päiväkodin työntekijöiltä kysyttäessä vastaus olisi, että ei ole annettu aikaa pysähtyä. Resurssipula, työkiireet, stressi, jatkuvat muutokset, omat ja perheen haasteet sekä henkinen pahoinvointi ovat aiheuttaneet hirvittävät kuormat työntekijöille. On jouduttu tilanteeseen missä on joutunut uhraamaan joko oman hyvinvointinsa tai toisen. ”Auttamisesta muodostui ongelma, kukaan ei jaksanut enää omien murheiden lisäksi kantaa toisten taakkoja. Pahoinvointi kuitenkin kasvoi, koska ihminen luonnostaan haluaa auttaa ja välittää kanssaihmisistä.
Jotkut jopa uhrasivat itsensä näiden kuormien vuoksi, mikä on todella surullista. ”

Hartioiden vähyyden ja liian raskaiden kuormien ääri-ilmentymäksi on mielestäni lopulta muodostunut hyväksikäyttö ”exploitation”. Tällaisen yhteiskuntamallin muodostumiseen vaikuttavat myös luokkaerot ja ihmisten itsekkyyden ja epäitsekkyyden asteet. Kautta aikojen on hankittu valtaa muita ihmisiä alistamalla ja kontroimalla. Kyse on siitä miten juonikkaasti onnistuu hankkimaan sen mitä tarvitsee tai mistä haluaa eroon ulkoistamisen avulla. Näissäkin asioissa aina vedotaan  älykkyyteen tai mitäs on niin tyhmä, että antaa käyttää hyväksi. Jos kaikki toimisi ja ajattelisi yhtä itsekkäästi, eikä maailmassa olisi enää yhtään lapsia, empatiaa tai kiltteyttä jäljellä, niin miten onnellisia ihmiset olisivat ja kuinka kauan maapallo kestäisi. Väitän, että luontokato ja eläinlajien sukupuutot ovat näiden liian raskaiden taakkojen, vastuuttomuuden ja kommunikointi haasteiden tulosta. Jatkuvat kiistat, ahneus ja välinpitämättömyys nakertavat kaikkien hyvinvointia. Segregaation tuloksena on juostu kahteen eri suuntaan ja köydenpäissä on ollut kaksi tai useita eri ryhmittymiä. Joskus köydenveto voi olla mukavaakin, mutta pitkään jatkuessaan siinä väsyy kaikki. Tällainen ”köydenveto” ei ole toimivaa yhteistyötä ja eikä hyväksi kenellekään. Me kaikki tarvitsemme voimavaroja, kommunikointitaitoja ja yhteistyötä jaksaaksamme välttämättömiä muutoksia luonnon säilymisen ja tulevien sukupolvien kannalta.

Tämä kuva on otettu Norjassa Stavangerissa.
Kuvan tekstissä sanotaan ”Ei, tämä ei ole lohi. Tämä on uhanalainen rannikon turska. Rannikko on meidän”