Pelkoja kohti

Orava ilmestyi esiin vastapäisen talon katon rajasta sinkoillen kattoa pitkin kohti lähintä puuta. Orava hyppäsi puuhun ja kiipeili alas puunrunkoa varmoin ottein. Kurre on varmaakin ruuanhaku reissulla. Näissä pienissä ohikiitävissä hetkissä on samalla jokin ihmeellinen rauha läsnä. Ei tarvitse pinnistellä tai ponnistella, voi vain havainnoida kurren liikkeitä. Kylmät pakkaset ovat varmasti laittaneet luontokappaleetkin koville, kun moni ihminenkin on tuskastellut sään armoilla näinä päivinä. Luonto on armoton, ja siksi sitä tulisi aina kunnioittaa. Saan itse kuitenkin istua lämpimässä asunnossa ja vain havainnoida ympäristöä. Olen onnellisessa asemassa. Monesti sellaiset itsestään selvät asiat meinaavat unohtua, mutta vastoinkäymiset palauttavat maan pinnalle. Itsekin olen ollut onnekas vastoinkäymisten suhteen, sillä olen kokenut niitä paljon elämäni aikana. Olen joutunut kohtaamaan pelkoja, joiden olemassaolon olen aina tiedostanut. Niiden aika oli tulla vastaan elämässäni pystymättä vaikuttamaan niihin itse ollenkaan. Pelko tai kauhu ovat hyvin voimakkaita tunteita ja niitä ei haluaisi kohdata. Kaikki selviytymismekanismit käynnistyvät automaattisesti niin voimakkaiden tuntemusten parissa. Tärkeintä on oppia säätelemään tunteita ja itseään sellaisessa tilanteessa.


Jos mieli sairastuu, on oltava lääkehoidon lisäksi muita kehon hermostoa rauhoittavia keinoja. Avantouinti on siinä mielessä hyvä keino oppia säätelemään sydämen sykettä ja hengitystä. Hengitykseen keskittyessä ja sykkeen hidastuessa voi toimia rationaalisesti epämukavissakin tilanteissa. Tunteet, ajatukset ja toiminta vaikuttavat elämän kulkuun niin monella tavalla, mutta kun ihminen haluaa parantua voi paranemismatkalla tapahtua yllättäviäkin asioita, mistä pitäisi saada keskustella psykoterapiassa.  Psykoterapiaan pääsy on kuitenkin monella haasteellista pitkien hoitojonojen ja jatkuvien palvelujärjestelmän muutosten vuoksi. Laki kuitenkin velvoittaa yhteiskuntaa turvaamaan kansalaisten pääsyn hoitoon. Laista ei voi joustaa, edes raha tai hankala taloustilanne ei lain edessä voi olla silloin prioriteettina. Marinin hallituksen aikana kriisiin osattiin reagoida hoidon kannalta, mutta talousvaje ja ilmastomuutos kurittaa nyt kaikkia. Olemme monen asian ristitulessa ja siinä on vain pärjättävä. Tarvitsemme näinä aikoina vahvaa mentaliteettia ja sitä jokaisen tulisi itsenäisesti vahvistaa viisailla valinnoilla. Jokainen varmasti haluaa turvata oman tilanteensa ja luottaa tulevaan. Toivon, että kukaan ei joutuisi kurjaan tilanteeseen vaan että apu aina löytyisi erityisesti taloustilanteesta ja muista huolista huolimatta. Jos tarvitset lisää lantteja kukkaroon, haluat selkiyttää ajankäyttöäsi tai kaipaat selkeää peiliä tilanteesi parantamiseksi niin ota yhteyttä tai varaa esimerkiksi tutustumisaika Peili – palveluun, sillä ensimmäinen kerta on aina maksuton. Tervetuloa vahvan itsetuntemuksen äärelle 😊

Paljon rakkautta sinulle,

Pirita