Kritisoin mielenluomaa maailmaa siitä syystä, että se on ihmisen luomaa illuusiota. Illuusion siitä tekee se, että pyritään täydellisyyteen, missä jatkuvasti joudumme huijaamaan itseämme ja toisiamme. Emme voi olla totta sellaisina kuin olemme tai millaiseksi meidät on luotu. Kärsimme riittämättömyyden ja tarpeettomuuden tunteesta, koska sielun liekki ei saa sytykettä mistään väkivalloin haalitusta tai pakonomaisesta toiminnasta kuten jatkuva samankaltaisuus tai toistuvuus.

Egosta ja ulkoapäin ohjautuminen tarkoittaa maailmaa, missä eletään pelossa ja mitä täytyy kontrolloida ja hallita. Olen sitä mieltä, että kontrollointi ja hallinta ovat seurausta rakkauden puutteesta. On ihmisiä, jotka eivät uskalla kohdata itseään tai muita aidosti. He eivät halua elää rakkaudesta vaan pelosta käsin, koska he uskovat, että turva syntyisi hallinnan tunteesta. Se ei kuitenkaan ole pysyvä turvallisuuden tila eikä edusta rakkauden perusolemusta ja jatkuvuutta.

Miltä maailma näyttäisi tulevaisuudessa, kun taustavoimana on pelko? Minkälaisia ihmisiä ovat, kun he ovat pelokkaita? Miten he yrittävät pelkoa hallita? Mitä he todella pelkäävät?

Miltä maailma näyttäisi tulevaisuudessa, kun taustavoimana on rakkaus? Minkälaisia ihmiset olisivat, kun he toimisivat rakkauden ohjaamina? Mitä he todella rakastaisivat?