Konkurssi

Mieleeni on jäänyt tällä kertaa Ylen kanavalta jokunen aika sitten tullut haastattelu konkurssin tehneistä yrittäjistä. Aihetta käsiteltiin toimittaja Anne Flinkkilän luotsaamassa ohjelmassa Inhimillinen tekijä. Ohjelman otsikko oli ”Kolme unelmaa, kolme konkurssia”.

Ohjelmassa yrittäjät kertoivat oman tarinansa yrittäjyydestä ja siitä mitä epäonnistuminen toi tullessaan. Aiheessa käsiteltiin konkurssia traumatisoivana kokemuksena, joka aiheutti mm. häpeän ja syyllisyyden tunteita.

Yksi yrittäjistä oli vanhan 100-vuotisen perheyrityksen Primulan omistaja. Primulan tarina päättyi yhteistyökumppanin vetäytymiseen ja liian suureen investointiin. Juha Valkamo koki omien sanojensa mukaan henkilökohtaisen kriisin, sillä hänellä oli niin syvät juuret perheyrittämisessä. Hänen epäonnistuttua perheyrittäjänä, hänen identiteettinsä myös sai kolauksen. Häpeä epäonnistumisesta, vaikean asian hyväksyminen, oman lähipiirin tuki ja siitä puhuminen kuitenkin auttoivat Valkamoa selviytymisessä.

Mitä häpeällä sitten tarkoitetaan?  Se voi olla esimerkiksi voimakas tunne epäonnistumisesta. Häpeä saattaa näkyä esimerkiksi kyvyttömyytenä katsoa ihmisiä silmiin, mutta sekin on ohimenevää.

Tärkeää on, josta Annu Palmukin mainitsee, on ymmärtää se, että häpeä estää meitä rakastamasta itseämme. Annu Palmu kuvaili haastattelussa, että häpeä voidaan sitoa sanaan synti ja heitti ilmaan ajatuksen ”Mitä syntiä me teimme, kun aiheutimme konkurssin?”. Annu vielä mainitsee, ”Kun ymmärtää, että on toiminut niin hyvin, kun on voinut sillä hetkellä toimia, hakenut apua, tukea ja ymmärrystä tilanteelle” ts. tehnyt voitavansa, niin hän ei itse ainakaan katso tehneensä syntiä. Hänen mielestään konkurssissa ei ole mitään hävettävää. Myös Juha Valkamo on samaa mieltä, että häpeän tunteesta on tärkeää päästä pois, sillä häpeän tunteessa ei ole mitään mieltä.

Oman häpeän kohtaaminen jäi mietityttämään minua? Eikö meillä kaikilla ole jossain määrin häpeän tunteita? Mitä häpeämme? Mitä haluamme piilottaa muiden silmiltä vaikka asia ei julkitultuaan olekaan enää niin hävettävä vaan yksi elämänkokemus muiden kokemusten joukossa?

Näillä kolmella yrittäjällä oli jonkinlainen selitys tapahtuneelle epäonnistumiselle ja siitä syntyneelle häpeälle. Heitä kaikkia yhdisti mm. kokemus konkurssista ja yksilöllisesti tarkasteltuna löytyi myös tapahtuneelle jonkinlainen selitys kuten lama, yhteistyökumppanin vetäytyminen ja pankki.

Miten epäonnistumisesta eteenpäin? Tärkeää on kai ymmärtää oma epätäydellisyys. Palmun sanoja lainatakseni ”Sitä on vain tavallinen ihminen, joka pyrkii elämässään hyvään, mutta ei aina siinä onnistu.”

Annun mukaan on vain erilaisia tapahtumia, jotka seuraavat toinen toistaan. Kaikilla vaikeilla kokemuksilla on olemassa jokin tarkoitus. Juha Valkamo oppi mm ”puhumaan” omista tunteistaan ja ymmärsi, että hän on paljon muutakin kuin pelkkä yrittäjä.

Palmun mielestä elämäntarkoitus on rakkaus ja tehdä sydämen viisauteen perustuvia valintoja.

WP_20151014_032 (2)